Yhteenveto: näillä viidellä kysymyksellä liikenteeseen
Koska me emme voi luonnollisestikaan tietää, kuka juuri sinä olet, me halusimme iskeä tähän pikaoppaamme loppuun vielä listan kysymyksiä, joiden kautta sinun on mahdollista löytää se paras operaattori ja paras puhelinliittymä / parhaat liittymät juuri sinulle:
Onko haussa paras liittymä Suomessa itsellesi, vai onko etsinnässä esimerkiksi paras liittymä lapselle?
Se on itsestäänselvää, että aikuisella ja lapsella on mitä todennäköisimmin täysin erilaiset käyttötarpeet mitä tulee puhelinliittymiin. Aikuiselle puhelinliittymä saattaa olla esimerkiksi kriittinen osa työntekoa, kun taas lapselle se on ensisijaisesti turvallisuuselementti, joka rauhoittaa usein myös vanhempien mieltä. Lasten kohdalla sinulla on mahdollista hankkia esimerkiksi vain puhelut mahdollistava liittymä, tai ainakin netin käyttöä rajoittava sellainen.
Toimivatko 5G-liittymät asuinalueellasi?
5G-liittymä kuulostaa todella houkuttelevalta vaihtoehdolta – onhan kyseessä nimenomaan lähtökohtaisesti se paras liittymä älypuhelimeen. 5G-verkko on kuitenkin vielä sen verran tuore tuttavuus Suomessa, etteivät sen verkot kata ainakaan vielä toistaiseksi koko Suomea. Kannattaa siis tarkastaa, toimiiko edes se paras 5G-liittymä asuinalueellasi, sillä tuskin kukaan meistä haluaa maksaa turhasta; toki eri asia on, mikäli reissaat eri puolilla Suomea, mutta jälleen kerran tässä tullaan niihin yksilöllisiin käyttötarpeisiin. Huomioida kannattaa myös muiden kuluttajien käyttökokemukset eri operaattoreista Suomen eri kolkissa.
Käytätkö puhelinliittymääsi paljon ulkomailla?
Muistatko ne ajat, jolloin matkustajan pahin pelko oli sana “data roaming”. Tuota sanaa ei tarvitse enää pelätä, ainakaan kaikkien liittymien kohdalla, EU:n alueella matkustaessasi, sillä suomalaisten liittymien käyttö on mahdollista huokeaan hintaan myös muissa EU- ja ETA-maissa. Ja, vaikka esimerkiksi muuttaisit Suomesta muualle Eurooppaan pysyvästi, sinun on silti mahdollista jatkaa suomalaisen puhelinliittymän käyttöä. Kun metsästyksen kohteena on paras liittymä ulkomailla, kannattaa pitää huoli siitä, että selvität mitä kukin operaattori kykenee sinulle tarjoamaan.
Tarvitsetko myös uuden puhelimen?
Parhaat liittymät kannattaa aina laittaa keskenään vertailuun eri operaattoreilta. Vaan mitäs sitten, jos tarvitset samaan aikaan myös uuden puhelimen? Täytyykö sinun ottaa liittymä ja puhelin samasta paikasta? Onneksesi ei täydy eli nykyisin operaattorit eivät enää tee niin sanottuja kytkykauppoja uusien puhelinten osalta; ennen puhelin saattoi olla sidoksissa tietyn operaattorin liittymään kytkyn kautta jopa vuosia. Paras liittymä älypuhelimeen voidaan siis hankkia vaikkapa DNA:lta, ja puhelin esimerkiksi Telialta. Toki kaikkein vaivattomin vaihtoehto on ostaa molemmat samasta paikasta.
Mitä kaikkea paras liittymä älypuhelimeen sinulle edustaa?
Vietätkö paljon aikaa puheluja soittaen, tai kuulutko kenties koulukuntaan, jossa WhatsAppit ja ynnä muut sovellukset ovat vain sanoja ja lähetät paljon tekstiviestejä? Miten nopean netin tarvitset puhelimeen? Pysytteletkö visusti kotimaan kamaralla, vai reissaatko säännöllisesti ulkomailla? Nykyaikana on hienoa, että useat puhelinoperaattorit tarjoavat asiakkailleen mahdollisuuden rakentaa käytännössä ottaen juuri sellaisen liittymän kuin sinä tarvitset. Ota siis omat käyttötarpeesi aina huomioon liittymää valitessasi, esittämällä itsellesi omaan käyttöön liittyviä kysymyksiä.