Millaisia ovat parhaat kasvihuoneet, ja millaisiin tarpeisiin kasvihuone sopii?
Viimeksi päivitetty: 18.12.2022
Oletko sinä oman elämäsi viherpeukalo? Tai haluaisitko olla, mutta et oikein tiedä mistä aloittaa? Olet tullut ehdottomasti oikeaan paikkaan, sillä me kerromme parhaat kasvihuoneet erilaisiin tarkoituksiin ja olosuhteisiin.
SISÄLLYSLUETTELO:
Miksi hankkia kasvihuone esimerkiksi kotiin tai mökille?
Paras kasvihuone ei tarkoita välttämättä yhtä ja samaa asiaa jokaiselle suomalaiselle. Jokainen meistä ei asu esimerkiksi omakotitalossa, tai omista vaikkapa mökkiä. Toisilla on parvekkeellinen kerrostaloasunto, toisilta taas puuttuu parveke. Onneksi vaihtoehtoja on olemassa lukuisia erilaisia. Näiden vaihtoehtojen lisäksi tulemme keskittymään muun muassa kasvihuoneeseen varattavaan budjettiin, sekä itse kasvihuoneen pystytyspuuhiin.
Miksi hankkia kasvihuone esimerkiksi kotiin tai mökille?
Mikäli sinulla on olemassa edes jonkinlainen sijoituspaikka kasvihuoneelle, oli kyse pienestä tai isosta tilasta/pihasta, voimme suositella sitä ihan jokaiselle. Mikään ei nimittäin ole sen parempaa kuin ottaa vaikka itse kasvattamiaan yrttejä tai vihanneksia omasta kasvihuoneesta ennen kokkailun aloittamista. Ja mikäänhän ei tietenkään estä ihan vain esimerkiksi itse kasvattamiesi mansikoiden popsimista tai vaikkapa mansikkakermakakun valmistamista.
Mutta, miksi sitten kasvihuone kannattaa hankkia esimerkiksi kotiin tai mökille? Syitä tähän löytyy monia erilaisia. Ensinnäkin itse kasvattamalla säästyt kaikilta mahdollisilta suoja- ja lisäaineilta, joita usein yrttejä ja vihanneksia kaupasta ostettaessa kuuluu mukaan yhtälöön; kyseessä on siis terveellinen ratkaisu. Toisekseen säästät rahaa, sillä omatoiminen kasvattaminen on huomattavasti edullisempaa kuin kaupasta ostaminen. Lisäksi kasvihuoneen myötä tapahtuva yrttien ja vihannesten kanssa puuhastelu on kaikessa yksinkertaisuudessaan kivaa, ja jopa mieltä rentouttavaa!
Mitä kasvihuoneissa voi kasvattaa?
Kun katsotaan, miten suomalaiset yleisesti ottaen hyödyntävät kasvihuoneet, isot tai pienet, niissä kasvatetaan kaikkein useimmin erilaisia vihanneksia, kuten kurkkua tai tomaattia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että viljelymahdollisuudet jäävät tähän, vaan kasvihuoneessa voi kasvattaa muun muassa munakoisoa, erilaisia kurpitsakasveja, muita salaattikasveja, paprikaa, retiisiä ja myös eksoottisia kasveja.
Eivätkä ne mahdollisuudet todellakaan jää edellä mainittuihin vaihtoehtoihin, vaan omassa kasvihuoneessa voidaan kasvattaa myös esimerkiksi mansikkaa, jopa kylmyyttä kestäviä viiniköynnöksiä ja tietenkin lisää makua ruokiin tuovia yrttejä. Ja tämä se on juuri parasta omassa kasvihuoneessa, etenkin jos kyseessä on iso kasvihuone: mahdollisuuksien maailma on melkoinen.
Mitkä tekijät vaikuttavat kasvihuoneen valintaan?
Jos olet päättänyt, että aiot ostaa kotiin, mökille tai vaikkapa siirtolapuutarhaan oman kasvihuoneen, tulee sinun pohtia: mitkä ovat ne parhaat kasvihuoneet eli vaihtoehdot juuri sinulle? Vaikuttavia tekijöitä on olemassa paljon, joten sinun ei kannata alkaa hätäillä päätöksesi kanssa. Pohdi siis tarkkaan, ylipäätään sitä haluatko hankkia kasvihuoneen, ja tee sitten harkittu ja perusteltu päätös.
Seuraavassa nostamme esiin erilaisia kysymyksiä, jotka vaikuttavat kasvihuoneen valintaan ja siten auttavat sinua myös itse päätöksenteossa:
Mitä haluat kasvattaa kasvihuoneessa?
Mihin kasvihuone on mahdollista sijoittaa (ota huomioon esimerkiksi aurinko ja tuulensuoja), ja minkä kokoiselle kasvihuoneelle sinulla riittää tilaa?
Tuleeko kasvihuoneen kestää esimerkiks lumen painoa?
Onko tarkoituksena hankkia kasvihuone ympärivuotiseen käyttöön?
Oletko valmis käyttämään ylimääräistä rahaa esimerkiksi kasvihuoneen lämmittämiseen tai kastelujärjestelmään?
Mahdollisuus monipuoliseen ratkaisuun: kasvihuone-varasto-yhdistelmä
Mikäli olet esimerkiksi omakotitaloasuja, tai sinulta löytyy mökki, ylimääräiselle varastotilalle on ehdottomasti aina käyttöä; etenkin, jos puuhailet paljon pihalla, pilkkoen vaikkapa puita. Kun siis olet päättänyt, että nyt laitetaan kasvihuoneet vertailuun ja haetaan sieltä se paras vaihtoehto, kannattaa huomioida yksi potentiaalinen vaihtoehto: kasvihuone-varasto-yhdistelmä.
Tällaista yhdistelmää käyttäessäsi sinun ei tarvitse miettiä monen erilaisen ulkorakennuksen, kuten kasvihuoneen ja ylimääräisen varastotilan hankintaa. Sen sijaan esimerkiksi kaikki viljelyyn vaadittavat työkalut saa kätevästi sijoitettua tällaiseen kasvihuone-varasto-yhdistelmään, jolloin myös itse viljelytyöstä tulee astetta helpompaa.
Kun puhutaan sitten kotiin tai mökille ostettavien kasvihuoneiden hinnoista, skaala on melkoisen laaja. Aloittelijana voidaan lähtökohdaksi ottaa esimerkiksi pieni kasvihuone parvekkeelle – sijoituspaikan koosta riippumatta; jos nimittäin sattuu käymään esimerkiksi niin, ettet ole täysin varma kasvatusinnokkuudestasi, riskit ovat niin sanotusti varsin pienet, koska myös hinta on alhainen.
Mutta mikäli olet valmis panostamaan välittömästi, ja tilaa on rajattomasti, tällöin vaihtoehtoja on todella paljon – kuten on myös hintakategorioita. Liikkeelle lähdetään noin 300-400 eurosta, ja näistä summista päästään useisiin tuhansiin euroihin. Kaikessa on siis kyse siitä, mitä sinä kasvihuoneelta haluat ja odotat. Luonnollisesti sitten todellisessa ammattikäytössä puhutaan vielä paljon suuremmista rahasummista.
Pieni kasvihuone
Kun käsittelyyn otetaan pieni kasvihuone, ja sijoitusympäristönä on esimerkiksi kodin tai mökin piha, tällöin puhutaan yleisesti ottaen muutaman neliömetrin kokoisista vaihtoehdoista. Alumiinirunkoinen, PC-kestomuovista valmistetut seinät omaava ja pinta-alaltaan 3,7 neliömetrin kokoinen Lykke-kasvihuone irtoaa esimerkiksi alle 400 eurolla. Mikäli puolestaan haluat saada enemmän valoa sisään, ja eri materiaalista valmistetun kasvihuoneen, Palram-Canopia Harmony -kasvihuone (4,6 neliömetriä) irtoaa sekin alle 500 eurolla.
Iso kasvihuone
Iso kasvihuone tarkoittaa ainakin meidän mittapuulla vähintään kymmenen neliömetrin tuntumassa olevia kasvihuoneita. Tällöin on myös päivänselvää, että hintataso nousee selkeästi korkeammaksi kuin pienempien versioiden kohdalla, joten silloin sinun tulee olla valmis sijoittamaan. UV-suojatun katon ja lasista karkaistut seinät tarjoava yhdistelmäratkaisu, jossa voidaan myös esimerkiksi istua iltaa, on Lykke Hybrid, jonka kohdalla mennään jo selvästi nelinumeroisen luvun puolelle. Oikein todellinen luksusratkaisu on puolestaan 19 neliömetrin kokoinen Metalcraft Gazebo Premium, jonka kohdalla puhutaankin sitten jo useista tuhansista euroista.
Mikäli puhutaan todella pienistä kasvihuoneista, jotka sijoitetaan esimerkiksi parvekkeelle, tällöin pystyttäminen on melkoisen vaivatonta puuhaa; kasvit ja yrtit voi laittaa kasvamaan vaikkapa ruukuissa. Sen sijaan pihaan sijoitettava pieni kasvihuone tai iso kasvihuone – niiden kohdalla tilanne saattaa olla toinen. Toisin sanoen, pystyttäminen saattaa viedä aikaa ja vaatia kärsivällisyyttä, koska osia on enemmän. Lisäksi tällaiset kasvihuoneet ovat korkeampia, jolloin saatetaan tarvita tikkaat, jos toisetkin.
Aivan ensitöiksi kannattaakin lähteä liikenteeseen siitä, että lukee kasvihuoneen asennusohjeet huolellisesti läpi ja tarkastaa samalla kaikkien osien olevan mukana pakkauksessa. Toivon mukaan tässä vaiheessa kasvihuoneelle on jo valittuna tasainen sijoitusalusta, mutta mikäli ei ole, niin nyt on aika valita sellainen. Tämän jälkeen valmistellaan pohja/lattia. Seuraavana on vuorossa itse kasvihuoneen pystyttäminen ja ruuvien asettaminen paikoilleen. Viimeisessä vaiheessa asennetaan puolestaan lasit (tai mikä materiaali onkaan kyseessä) ensiksi seiniin, ja sen jälkeen kattoon.
Prosessi saattaa kuulostaa jokseenkin yksinkertaiselta, puhtaasti ohjeistetussa kirjoitetussa muodossa, eikä se mitään varsinaista rakettitiedettä olekaan. Mutta aikaa se tulee eittämättä viemään: mikäli ryhdyt toimeen esimerkiksi kesäloman aikana, tällöin pääset nauttimaan kasvihuoneesta kenties jo päivän tai parin jälkeen. Mikäli kuitenkin käyt samaan aikaan töissä ja asennustöitä tehdään iltaisin ja viikonloppuisin, silloin kannattaa varautua useiden päivien mittaiseen urakkaan.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin noudattaa kasvihuoneen mukana tulleita asennusohjeita. Siihen rinnalle, kun haetaan vielä tärppejä alan ammattilaisilta, internetin ihmeellisestä maailmasta, niin homma sujuu varmasti enemmän kuin hyvin – kunhan muistaa maltin!
Moro! Mun nimi on Sampsa, ja ylläpidän tätä sivustoa. Olen ammatiltani yrittäjä - toimin digitaalisen markkinoinnin konsulttina asiakkailleni. Ota minuun yhteyttä jos sinulla on palautetta tai haluaisit sinunkin tuotteita esille sivustolleni.